Siirry pääsisältöön

Meidän koti

Meidän perheeseen kuuluu minun lisäksi mies, vajaa 11kk ikäiset kaksostytöt ja kaksi kissaa. Olen jo pitkään haaveillut blogin perustamista meidän arjesta, koska se on nykyisin aika tapahtumarikasta. Elämä on vajaassa vuodessa muuttunut kovasti. Arki on rankkaa, mutta samalla ihanaa. 

Vaikka luulisi, että asiat helpottuisivat tyttöjen kasvaessa, meistä on tuntunut päinvastaiselta. Tytöt ovat lähteneet liikkumaan ja portit/muut esteet eivät heitä juurikaan enää pidättele. Hyvä esimerkki tältä päivältä: olin vaihtamassa Kirpulle vaippaa, kun Nunnu tulee olohuoneesta oviaukossa olleen harmaan rahiesteen läpi kylpyhuoneeseen ja suunnistaa suoraan kissojen hiekka-astialle. Lasken alastoman Kirpun lattialle ja alan metsästää Nunnua pois astiasta. Sillä aikaa alaston Kirppu karkaa meidän makuuhuoneen kautta keittiöön ja suunnistaa kissojen ruokakupille. Vien Nunnun kylppäristä olohuoneen vauvakeinuun ja lähden hakemaan alastonta Kirppua keittiöstä. Matkalla ajattelin, että ehkä jonkinlainen uudenlainen este oviaukkoon olisi paikallaan. 


Hakusanat: kaksoset, twins, perhe, vauvat, tytöt 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma aika

Tytöt ovat päiväunilla parvekkeella. Minun on usein vaikea rentoutua ja hengähtää. Saatan pyöriä orpona pitkin kotia ja odottaa koska he heräävät, mutta samaan aikaan toivon että he nukkuisivat vähintään puolitoista tuntia. Ristiriitaista. Olen nyt tietoisesti yrittänyt käydä sohvalle ja vain olla.  Olemme sopineet miehen kanssa, että lauantaiaamuna hän saa nukkua pitkään ja sunnuntaiaamuna minä. Lauantaina mies saa päivällä omaa aikaa nelisen tuntia ja sunnuntaina minä. Ihan kahdenkeskistä aikaa meillä ei juurikaan ole, koska meillä ei ole montaa lapsenvahtia. Ne muutamat ketä on, ovat kultaakin arvokkaampia. Huomenna minun oman ajan sijaan ajattelimme viettää perheen yhteistä aikaa ja päätimme tehdä pienen retken jonnekin. Kohdetta emme ole vielä päättäneet.  Myös hömppäsarjat nollaavat sopivasti pään ☺️

Touhua riittää leikkien parissa

Nyt huomaa, että yhä enemmän ja enemmän tytöt viihtyvät leikeissä keskenään. Kumpikin kovasti tavujokeltelee ja selvästi yhteinen kieli on löytynyt. Vauhti on kova ja kolhuiltakaan ei olla vältytty, mutta onneksi mitään isompaa kaatumista, tippumista tms. ei ole tapahtunut. Silmät saa kyllä olla selässäkin. Välillä kuitenkin on hyvä rauhoittua paikalleen. Tytöt rakastavat katsoa you tubesta lastenohjelmia, joissa on laulua ja värejä.  Hakusanat: kaksoset, perhe, vauvat, leikki